maanantai 7. syyskuuta 2015

Pitsipaita



Nyt on vihdoin aika esitellä tämä virkattu pitsipaita blogin puolella. Annoin sen siskolleni (joka esiintyy kuvissa) 18-vuotislahjaksi muutaman Marimekon Kaunis kauris-mukin kanssa. Tuo sarja on kyllä vaan niin söpö, ja sen lakanoita olenkin jo himoinnut pari vuotta. Ja himoitsen seuraavat pari vuotta lisää.

Ohje: Novita 2015 Kesä
Koukku: 3,5
Lanka: Novita Puuvilla-Bambu
Koko: XS



Paita on Novitan Kesä 2015- kansikuvassakin esiintynyt ja oli tosi kiva tehdä. Sanallisessa ohjeessa oli muutamia virheitä, mutta onneksi älysin sitten seurata kaaviota tekstin sijaan.  Virkkuutaidot ovat todenteolla kehittyneet tänä kesänä. Tätä oli itseasiassa niin kivaa tehdä, että purin sitä huvin vuoksi alussa aika paljon, jotta saisin tehdä tuota ananaskuviota aina vain uudelleen. :D Saaja on tykännyt siitä ja olisi se kelvannut äitillenikin, joka ensimmäisenä oli sitä kokeilemassa. No, onneksi lankaa löytyi -50 % tarjouksessa kesällä ja ensi kevättä varten tulikin hamstrattua jokunen kerä, ehkä äitikin saa omansa?

Tämä oli minulle ensimmäinen isompi virkkuutyö ja muutenkin parhaiten onnistunut iso käsityö. Tällä hetkellä puikoilla on yksi ihana karkkipaita, joka on valmistunut ennätysvauhdissa ja taitaakin huomenna valmistua ihan loppuun asti. Siitä seuraa asiaa lähiaikoina. :)





Minin kanssa viimeinen kesäilta ja uintireissu Vääksyssä


4 kommenttia:

  1. On kyllä ihana paita ja itsekin haaveillut sen tekeväni siitä asti kun Novita laatikkoon kolahti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen tekemään, ei ollut missään kohtaa inhottavaa palata sen ääreen vaikka välillä tulikin pidettyä viikon taukoja eikä ufoutumisvaaraa ollut :D Palojen yhteenompelukin tuntui tosi mielenkiintoiselta eikä ahdistanut yhtään, voitko kuvitella :D

      Poista