perjantai 29. toukokuuta 2015

Nilkkasukat

Nämä sukat olivat kevään luentosukat, eli eivät luennoilla jalassa vaan puikoilla. Lankana omituinen Novitan kokeiluerälanka, joka ei päätynyt laajempaan valmistukseen lainkaan, vaan satuin yhden randomin kerän löytämään silloisesta Novitan LankaDelistä. Malli on Niina Laitisen Kesäyön Sukat, joka oli tosi kiva malli neuloa. Halusin langasta tehdä alunperinkin jotkut nilkkasukat. 

Nyt seuraa langan suurin tuottama yllätys!


Huomata saattaa, kuinka jalkapohjassa väripilkut asettuivat hauskasti kiemurajonoon. Epäilin, ettei sama toistuisi toisen sukan kohdalla, mutta niin vaan toistui! Tosi jännä juttu! En ole koskaan törmännyt vastaavaan muissa langoissa. Kerällä lanka siis näytti ihan tasaisen beigeltä jossa siellä täällä satunnaisia pilkkuja. Vähän jopa kaduttaa, etten tehnyt sukkiin pelkkää sileää, sillä pintaneule peittää tuon kiemurtelevan kuvion harmittavan hyvin. 


Suurimman osan kevään neuleajasta olen kuluttanut äitienpäivälahjaksi annettuun neuletakkiin, jonka kanssa tapahtui painajaismainen katastrofi. Siitä kerron sitten enemmän joidenkin viikkojen kuluttua, kunhan ensin selviän järkytyksestä ja saan tehtyä asialle jotain. Ahdistavaa.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vauvan neulesetti


Tämä oli tosi kiva projekti! Sain siis neulesettitilauksen poikavauvalle muutama viikko sitten. Ipana-lankoja löytyi jo ennestään kaappien kätköistä, joten lankaostoksille ei tarvinnut lähteä. Sukat on tehty pääasiassa Junasukka-ohjeella, joka löytyy googlettamalla. Sukissa on 40s ja tein joustinta 10krs ohjeen 12krs:n sijaan. Myös jalkaterän tein lyhyempänä. Pipo on Novitan ohje, joka puolestaan löytyy novita.fi neulearkistoista Ipana-lankahakusanalla. Tumput tein omasta päästä, silmukoita oli yhteensä 32s. 


Ei ihan helppo ollut tehdä vauvaneuleita ekaa kertaa kun vauvojakaan en ole moniin vuosiin nähnyt, mutta ahkeralla googlettamisella ja kyselemisellä selvittiin. Tutun poikavauva sai lahjan viikonloppuna ja vanhemmat olivat tyytyväisiä. :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!