tiistai 8. joulukuuta 2015

Jouluiset sukat




Harvemmin tulee tehtyä joululahjaksi mitään oikeasti jouluisia sukkia. Halusin kuitenkin nyt tehdä jotain punaisesta 7-veikasta, koska se sopisi sukkien saajalle, ja meinasinkin päätyä johonkin vähän tylsään piirakkasukkaan. Onneksi sitten muistin uuden Taimitarhan Eevat -sukkaohjeen, ja päätinkin kokeilla niitä, kun nyt on muutenkin meneillään kirjoneulehimokausi. Päädyin kääntämään ohjeen värit toisinpäin, eli tein kuvion punaisella ja sukat muuten kauranvärisellä Impivaaralla, jota onkin tullut taas joskus hamstrattua ihan mukava määrä.


Ohje: Taimitarhan Eevat, lisätty yksi silmukka mallikerran perään isomman koon saamiseksi
Koko: 39-40
Lanka: 7 veljestä punainen, Impivaara vaalea beige
Puikot: varressa 4,0 ja muuten 3,5
Näistä tuli väriensä puolesta kivat ja tykkään varren kuviosta ja sukan yksinkertaisesta, perinteisestä lookista. Harmi vaan, että valitsin langat sormelle juuri väärään järjestykseen ja nyt kuvio ei erotu ihan samalla tavalla kuin jos olisin ottanut langat eri järjestyksessä kirjoneuletta tehdessä. Ei ole kuitenkaan niin suuri menetys, kun kuvio ei oikeastaan esitä mitään joka tapauksessa. Toinen sukka valmistui eräänä marraskuisena Netflix-lauantai-iltana ja toinen tänään luennoilla. Nyt on vielä pakko keksiä jotain neulomusta huomisen viimeiselle luennolle. Projekteja kyllä riittää....




Kuitenkin nyt on pakko aloittaa helvetinmoinen neljän päivän immunologian luku-urakka, mutta perjantaina tentin jälkeen koittaa vihdoin kauan odotettu 5 viikon joululoma! Viikonloppuna suuntaan äitille tekemään joululeipomuksia. Mutta nyt lukemaan. :/




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Miesten tossut

Jälleen yritän pitää blogia suunnilleen ajantasalla. Näitä joululahjoja kun valmistuu liukuhihnalta tällä hetkellä. Kuvien virkatut tossut olivat muistaakseni viime kesän Novita-lehdestä ja sainkin ne tehtyä jo syyskuisina iltoina, mutta kuvaaminen taas jäi kun mallilla ei ollut halukkuutta kuvauksiin aikaisemmin. :P  Ne menevät iskälle joululahjaksi. Olenkin iskälle jo viime vuosina parit villasukat antanut, joten nyt oli hyvä hetki tehdä tossut sen sijaan. Tosi helppo ja nopea malli tehdä, suosittelen muillekin! Oivallinen tapa päästä eroon vähän niistä rumemmista 7-veikka -keristä :D Lankaa näihin upposikin monen monta kerää.

Miesten tossut, Novitan ohje
7-veljestä vihreä ja sini-ruskea Nostalgia



keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Joululahjoja




Pikapostaus parista viime päivinä valmistuneista joululahjoista. Lapaset tein ihanasta Novitan uutuuslangasta Alpaca Woolista uusimman Novita-lehden ohjeella. Ne menevät joululahjaksi ystävälle. Karstasin ne sisältäpäin, joten ne ovat erityisen pehmoiset. <3 Ohjeesta en tykännyt yhtään, tosi huonosti laadittu ja virheitäkin oli. Toiset samanmoiset olisi kuitenkin vielä tehtävä, mutta nyt tiedän varautua ohjeen puutteisiin etukäteen. Ohjeen 3,5 puikoilla en suosittele tekemään kun lapasista tulee vähän liian isot. Seuraavat teen kolmosilla. 

Ohje: Novita Talvi 2015
Puikot: 3,5
Lanka: Novita Alpaca Wool
Koko: nainen
Karsatattu sisäpuoli


Pannunalusen virkkasin oikeastaan siksi, että keskusosana oleva mustavalkoinen neliö tuli tehtyä toiseen työhön, joka tulee esittäytymään blogissa vähän myöhemmin, mutta tein sen liian pienellä koukulla sopiakseen siihen. Joten neliö jäi yli, ja päätin jatkaa siihen vähän lisää Raita-langalla ja niin syntyikin sitten pannulappu, joka menee jouluksi toiselle kummitädilleni lahjaksi. Rumasti jäi Raitalangan violetti osuus vain yhteen kulmaan, mutta en anna sen nyt häiritä liikaa.

Virkkauksesta innostuneille vinkkinä, että nyt olisi täällä mahdollisuus voittaa mahtava virkkaukseen liittyvä kirjapalkinto!



keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Lahjalapaset

Marraskuun sateisinä synkkinä päivinä onkin hyvä hetki blogata näistä lapasista, jotka kuvattiin lokakuussa kun aurinko vielä paistoi. Tein nämä kummitädilleni joululahjaksi hyvissä ajoin. Tarkoitus oli tuhota tuota tweed-lankaa, ja luulinkin siinä onnistuneeni kunnes pengoin lankakaappia ja löysin vielä uuden kerän kyseistä lankaa. Onneksi langat eivät vanhene ja onhan se ihan kaunis lanka kun sekoittaa sitä muihin väreihin. Kivemmat näistä olisi tulleet, jos olisin jatkanut raidoitusta myös peukaloissa, mutta näitä oli muutenkin niin rasittavaa tehdä jatkuvan langanvaihdon takia että päätin oikaista peukaloiden kohdalla. Mikä ei ole ikinä hyvä idea, ja nyt vähän harmittaa. Kuitenkin näistä tuli aikalailla saajansa näköiset ja väriset ja olen itsekin tyytyväinen värivalintoihin.





Lanka: 7 veljestä vihreä, valkoinen ja Tweed
Puikot: 3,5
Koko: Naisten
Ohje: Peruslapanen intialaisella peukalokiilalla 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Broken Seed

Moikka taas pitkästä aikaa!


Käsitöitä on kyllä tultu tehtyä paljonkin, mutta kuvaaminen on vähän jäänyt. Nämä sukat tein pikkusiskon tilauksesta jo heinäkuussa ja ne onkin tarkoitus mennä joululahjaksi hänen ystävälleen. Mallina on mielestäni jo vähän aikansa elänyt broken seed stitch joka löytyy netistä. Värikriteerinä oli viininpunainen, jota onneksi löytyi ehtymättöistä lankavarastoistani. Harmi, ettei Novita valmista mitään kaunista tummanpunaista Nalle-lankaa, joka kävisi joululahjoihin. Nyt myynnissä oleva kirkkaanpunainen on vaan niin...kirkkaanpunainen




Lanka: Nalle viininpunainen ja kirkas valkoinen
Ohje: Broken seed stitch
Puikot: 3,0
Koko: 39
Kukat: Virkattu kukka koukulla 3,5

tiistai 3. marraskuuta 2015

Junasukkia

Pikapostauksena laitan nämä parit junasukat, jotka tein lokakuun luennoilla tuttujen syntyville vauvoille. :)
Lankana Novitan Woolia ja puikot 3,0.



maanantai 26. lokakuuta 2015

Toiset seeprat



Tähän kohtaan ihan vaan perussukkaa Novitan seepraisesta ja pinkistä 7-veikasta. Ne päätyvät joululahjaksi henkilölle, joka on jo pitkään haikaillut seeprasukkien perään. Jouluunhan on enää alle 2 kk !! Aina iskee samanlainen paniikki, joka vuosi sama juttu. Tammikuussa päättää, että tekisi ensi vuoden joululahjat jo hyvissä ajoin, mutta sitten ne aina jäävät, koska kesäneuleitakin on kiva tehdä!  Samanlaista ongelmaa taitaa olla muillakin neulojilla.
Ainakin kaksi isompaa jouluprojektia on nyt mielessä seuraavana, äitille ja siskolle. Haluaisin kyllä toteuttaa ainakin 20 eri juttua, mutta joudun valitettavasti koulun, kandin ja työni takia karsimaan listaani. Blääh :(

 Joululomaa meillä on ruhtinaalliset 5 viikkoa tänä vuonna, ja koska olen suorittanut pakolliset maatilaharjoitteluni jo sitä ennen, saan oikeasti vaan lomailla. Lomailu tarkoittaakin, että neuletehdas käynnistyy ja kaikki lihakset jumiutuu himoneuloosin vallatessa opiskelija-asuntoni. <3 Nyt olen vielä muutaman päivän navettaharjoittelussa, jossa väistelen potkivia lehmiä, jotta luuni pysyvät ehjinä joululoman puikkojen heiluttelua varten.

Ohje: Perussukka
Koko 38-39
Puikot: 3,5 koivu
Lanka: Pinkki 7 veljestä, Viidakko 7 veljestä

Sukat tein ihan kokonaan lokaakuun genetiikan ja bakteriologian luennoilla, ja oli ihan sopivaa luentotekemistä. Tai sopivat luennot näille sukille :P 


maanantai 19. lokakuuta 2015

Oliivisukkaa


Kesäsukkamalliston (Taimitarha) sukista on nyt puolet valmiina. Edelliset postaamani kanerva-sukat ja nämä vihreät ovat molemmat tehty kokoelman ohjeilla. Nyt vielä edessä on kaksi sukkaohjetta 7-veikalle, ja ihan heti en ole niihin paneutumassa, kun uusi sukkalehtikin ilmestyi.

Tämä langanväri oli haastava kuvattava, mutta parempia ei saanut niissä sääoloissa ja nyt sukat ovat jo lämmittämässä saajansa, 93-vuotiaan mummini jalkoja, joten uusintakuvaus ei enää onnistu. Jos muuten on aikomassa tehdä nämä sukat, kannattaa huomioida että näistä tulee kokonsa puolesta lähemmäs 37/38, ja en usko, että ne mahtuisivat 39 jalkaan.

Tänään aloitin navettaharjoitteluni klo 5.30 aamulla, ja parin tunnin päästä suuntaan iltalypsyvuoroon. Ensivaikutelma on ainakin todella positiivinen ja isäntäväki ihan huippu. Sikalassa tuntui jo ensimmäisen parin tunnin jälkeen kaikki menevän pieleen, joten tämän aamun hyvän kokemuksen perusteella olen hyvin luottavainen navettaharjoitteluni onnistumisen suhteen. Viime viikolla oli koulusta viimeiset alkusyksyn tentit, genetiikka ja bakteriologia. Nyt onkin aika suunnata katse kandin tekemiseen. Aiheeni tulee käsittelemään lampaita ja niiden ruokinnan vaikutuksia VILLAN laatuun! <3 ihana neuloosin ja eläinlääkäriyden fuusio. Parin viikon päästä harjoittelun jälkeen alkaakin taas ihan uudet kurssit.

Ohje: Nina Laitisen Elviirat 
Lanka: Nalle oliivinvihreä
Puikot: 3,0
Koko: 38



 Ihanaa lokakuista viikkoa! 


maanantai 12. lokakuuta 2015

Pehmu

Nyt olisi jo korkea aika blogissa selvittää, mistä nimi Pehmunen tulee. Sehän tulee tietysti rakkaasta lapsestani, jolla on monta nimeä;  PieniSieni, Tuhku,  Lämmityskone, Struudeli, Jyrsis, Minski, Pinski, Jänis, Minuli. Eli siis Mini, puudelini, joka on niin pehmeä pehmu. Siis Pehmunen. :D


Minillä on nyt ikää jo päälle 6 vuotta, mutta ikä ei paina vaan Minski on oikein pirteä ja eloisa pienipainajainen. Minissä parhainta on sen veikeä luonne. Se on välillä ihan velmu. Ilkikurinen, joka esittää välillä söpöä ja käy selälleen haarat ojossa; "Mami mä oon söpö".


Minillä on postinjakajaan erityinen viharakkaussuhde. Postia odotetaan joka arkipäivä (ymmärtää kyllä, että viikonloppuna turha odottaa) aamusta alkaen ja sitä kytätään ikkunasta istuen sohvanreunalla. Kun keltainen pyörä ajaa pihaan, alkaa kauaskantoinen räksytys, joka laantuu vasta kun posti tipahtaa luukusta. Silloin ei ehdi räksyttää, koska tärkeämpää on postin raatelu pieneksi paperisilpuksi. Tämä on erityisen mukavaa juuri kun on imuroinut. Jos yrität napata postia itse, se viedään takuuvarmasti sängyn alle ja tuhotaan siellä. Jepjep, ai mikä koirankoulutus?


Mini rakastaa huomiota ja aktiviteettejä. Ja mahan silittämistä. Se olisi aina lähdössä Vääksyyn, vaikka mennään Herttoniemeen tai mihin vaan. Se tykkää käydä kahviloissa ja istuu nätisti pienellä kerällä sylissä.  Helsinkiläistynyt maalaispuudeli. Se matkustaa julkisilla hienosti, - jos hermoja raastavaa Vääksyyn vetämistä ei oteta lukuun. Se näyttää lampaalta mutta onkin aika susi. Saattaa näykkäistä, jos joku tuntematon kurottaa näppejään ilman lupaa. Mamille se on aina kiltti. <3

Mini on tosi älykäs, ja sen kanssa voi jutella ja ratkoa matikantehtäviä, tai suunnitella seuraavaa getawayta Vääksyyn. Mini osaa paljon temppuja ja rakastaa uusien opettelua. Tällä hetkellä opetuksen alla on valojen sammuttaminen ja päälle kytkeminen. Sirkuskoira. Mamin hermoja pitää koetella juuri silloin komentelulla ja ulinalla, kun pitäisi lukea seuraavan päivän tenttiin. Mini toimii kyllä myös oivana opiskelukaverina, sillä siltä löytää yllättäen kaikki koiran anatomiset rakenteet.




Sirkuskoira

Voisin kirjoittaa Ministä loputtomiin, mutta eiköhän tämä jo riitä. Minin sydän sykkii kermavaahtokupin nuolemiselle, oravien ja jänisten jahtaamiselle, Vääksyyn menemiselle, urkuilulle ja pusujen antamiselle. Ja postin odottamiselle tietenkin. Toivottavasti vielä sata vuotta.